Peltiseppä - Uudenmaan Peltityö Oy

Peltiseppä

Kohteelle räätälöidyt rakennuspeltityöt yli 35 vuoden kokemuksella

  • Määrämittaiset peltityöt ja peltisepän tuotteet paikoilleen asennettuna koko Uudenmaan alueella
  • Olemme yksi PK-seudun vanhimmista peltisepänliikkeistä, jolla on yli 35 vuoden ja tuhansien kohteiden kokemus kattopeltitöistä.
  • Toteutamme kaikki peltityöt ikkunapelleistä ja metallilistoista julkisivupellityksiin
  • Kanttauspalvelumme kautta saat tilattua tuotteet kohteellesi vaivattomasti ja ripeällä aikataululla.

Tyytyväiset asiakkaamme kertovat

google

Hyvää asiakaspalvelua ja nopeaa työtä

google

Erinomaista työtä. Asiat hoidettiin niin kuin sovittu ja ripeään tahtiin. Voin suositella.

google

Kiitän erinomaisesti hoidetusta remontista, joka valmistui ajallaan. Kaikki tehtiin ja toimitettiin sovitun mukaisesti. Remontin yhteydessä ilmenneet lisäeristystarpeet sovittiin yhdessä ja vastaavan mestarin apu rintamamiestaloon soveltuvan parhaan ratkaisun löytämiseksi oli korvaamaton.

google

Työ hoidettiin laadukkaasti ja sovitussa aikataulussa.

google

Katon vaihto tapahtui sopimuksen mukaan ja työ valmistui tosi nopeasti.

google

Hyvä ja laadukas palvelu. Toimitus oli sopimuksen mukainen kaikin puolin.

google

Ammattitaitoisesti hoidettu rännien asennus.

google

Työt on hoidettu sovitusti ja erinomaisesti, suosittelen kaikille!

google

Tuotteiden toimituksessa oli hiukan haasteita aikataulun ja osien määrän suhteen. Muuten laadukkaat tuotteen ja kilpailukykyinen hinta. Halusin suosia paikallista tekijää.

google

Taloyhtiön vesikouru vaihdettiin näppärästi ja vanhat kourut vietiin pois 👏

google

Laatutyötä sujuvasti. Työnjälki kiitettävää.

google

Hyvä tarjous ja eikun hommiin ja sekin kävi nopeasti.

Ari Lehto 26.9.2025
google

Nopea ja tehokas toteutus, helppo kommunikointi, hyvä työn jälki. Ammattilaiset asialla.

google

Siistiä työtä ja mielyttävä asentaja

google

Erittäin ammattitaitoinen ja kokenut asentaja. Työ sujui ripeästi ja moitteettomasti.

google

Hyvä, ja nopea palvelu. Työ suoritettiin sovitusti ja hienosti

google

Parasta A-ryhmää palvelu ja tuotteet!!

google

Tehtävänä oli ison ja painavan kattoikkunan vaihtaminen melko jyrkällä katon lappeella. Asentajat suoriutuivat työstä hienosti ja siivosivat kaikki jätteet paikalta. Asentajien kanssa oli muutenkin mukava jutella kattoihin ja -ikkunoihin liittyvistä asioista. Kaiken kaikkiaan hyvin myönteinen asiakaskokemus työn tilaamisesta alkaen.

google

Kilpailukykyinen hinta.

google

Perhe yrityksen jämäkkä tekemisen meininki tarjouksesta asennukseen, väri muutoksiin reagointi koko sadevesi järjestelmän uusinta taloon 10+ koulu arvosanoin

google

Kattoremontti hoitui sovitussa aikataulussa ja ammattitaitoisesti. Mukava oli asioida Uudenmaan Peltityö Oy:n kanssa. Suosittelen.

google

Yhteistyö oli sujuvaa, asiat hoituivat nopeasti. Ammattitaitoiset työmiehet. Tosin parvekkeelle asennettu valokate alkoi vuotaa useasta kohdasta. Kukaan ei ottanut yhteyttä pyynnöstä huolimatta.

Mirja V 20.5.2025
google

Ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua.

google

Hyvä, nopea palvelu sekä tarjouksen,että asennuksen osalta. 10 + pistettä

google

Erittäin osaavat tekijät, selkeä ja nopea tarjous, hyvä yhteydenpito, nopea "toimitus" ja laadukkaat tuotteet. 10/10.

google

Tosi nopea vastaus ja työ jo samana päivänä! Hinta kohtuullinen.

google

Erittäin asiantunteva ja luotettava palvelu niin myyntivaiheessa kuin toimituksessa.

Viljo K 5.3.2025
google

Tekee minkä lupaa ja pitää kiinni aikatauluista.

google

Paikallinen toimia, piti minkä lupasi. Laatu on todella hyvä. Ei turhia ison toimijan piilokuluja. Huomattavasti halvempi kuin isot toimijat. Suosittelen!

google

Tilasin rännit, lumiesteet ja otsalaudat. Osaavaa porukkaa.

google

Asiallinen firma, jonka kautta saatiin työt nopeasti käyntiin ja valmista tuli ennen kuin kissaa ehti sanoa! Mukavat ja asiansa osaavat asentajat hoitivat rännit, lapetikkaat ja kattosillat haastavassa kohteessa. Hyvää jälkeä tekivät ja veivät puretut rännit mennessään <3

Riitta P 30.12.2024
google

hyvää ja laadukasta työtä luvatun aikataulun mukaisesti Suosittelen

google

osasivat työnsä

google

Nopea, joustava palvelu, siisti työnjälki. Suosittelen!

google

Pysyttiin sopimuksissa ajan suhteen, mikä oli tärkeää. Näytettiin kuvilla selkeästi mitä tehdään.

google

Luotettava toimija,jonka työnjälki on priima.Suosittelen

google

Nopeaa ja ystävällistä palvelua

google

Good delivery.

google

Uudenmaan Peltityö asensi taloyhtiöömme uudet kattotikkaat vanhojen viereen kattosillan kohdalle, lisäksi asennettiin puuttuva kattosiltaosa. Hyvää työtä, operaatio suoritettiin nopeasti ja lähes heti tarjouksen hyväksymisen jälkeen.

google

Uuden omakotitalon katon ja katoksen kattopellitys sujui hyvin. Roskat vietiin pois ja sovitussa aikataulussa pysyttiin. Pieni miinus kommunikaatiosta, mutta plussaa siitä, että se parani heti, kun siitä huomautettiin. Kiitoksia!

google

Nopeaa ja osaavaa toimintaa 👌🏻

google

Projekti onnistui hyvin auosittelen lämpimästi.

google

Hyvää toimintaa ja ammattitaitoista asennusta sovitusti. OKTn ja a-tallin rännit.

Ari Levo 10.10.2024
google

Snabb och bra service. Tydliga klara besked i alla skeden.

google

Erittäin hyvä kokemus. Kyselin nettilomakkeella peltikatolle pienehköä korjaustoimenpidettä, jossa väärin asennetut pellit piti laittaa oikeaan järjestykseen ja varmistaa ettei alla ole vesivahinkoja. Yhteydenotto puhelimitse tuli heti seuraavana aamuna ja asiantuntija oli paikalla muutamassa tunnissa tekemässä tilannearvion. Uusi soitto tuli perään ja ilmoitus että voivat samalla kertaa korjata kyseisen virheen, joten homma tuli korjattua yhdellä kosketuksella. Jälkikäteen ilo katsoa kun katto on kunnossa, eikä pihamaalla näy merkkiäkään että siellä olisi käyty. Erinomaista palvelua, otan varmasti yhteyttä uudelleen kun tulee jotain remonttitarvetta!

Arttu 11.9.2024
google

Olen vaativa asiakas, mutta silti saavat täydet pisteet. Laatu ja asenne kohdallaan.

google

Tilaan töitä jatkossakin. Työt toteutettiin sovitusti ja laadukkaasti.

google

Ei väkisinmyyntiä ovella,. Ei puhelin terroria. Jos haluat ammattimiehiä tekemään laadukkaan vesikaton - siihen kelpo yritys.

google

Kaikki sujui sovitusti. Hinta-laatu -suhde hyvä.

google

Täydellistä duunia kaikinpuolin. Suosittelen 110%

google

Palvelu oli ripeää, ystävällistä ja luotettavaa. Työn jälki oli erittäin hyvä.

google

Rintamamiestalon katon uusiminen hoidettiin ammattitaidolla. Kiitoksia siitä.

google

Konesaumatun mansardipeltikaton ja sadevesijärjestelmän uusinta. Työnjälki on hyvää, aikataulut pitivät, työntekijät mukavia. Työnjohto hoiti yhteydenpidon ja työn seurannan erinomaisesti. Voimme suositella lämpimästi Uudenmaan Peltityö Oy:tä.

google

Kattoremontti sujui ihan mallikkaasti ja joustavasti.

google

Tilatut työt 3kpl/kaksi eri työkohdetta toimitettiin täsmälleen sovitulla sisällöllä ja aikataulussa. Tarjouksissa oli työt ja tarvikkeet asinmukaisesti eritelty, laskutus vastaa tarjottua. Erityisen hienoa on ollut asentajien tyylikäs, työn kuluessa asukkaan elämisen huomioonottava asenne ja kohtelias toiminta. Lisäksi loppusiivouksesta isot pisteet. Ei ole jäänyt mitään purkujätteitä tms. roinaläjiä työkohteisiin. Näillä kokemuksin kehtaan suositella lämpimästi.

google

Laitoin sähköpostia urakasta ja tarjous tuli seuraavana päivänä. Asennus suoritettiin sovitusti ja työn jälki on hyvää. Suosittelen!

google

Laadukasta ja ystävällistä palvelua! Ammattitaitoisia osaajia, työnlaatu erinomaista. Suosittelen!

google

Olemme tehneet yhteistyötä jo kauan aikaa ongelmitta erilaisissa kohteissa niin isoissa kuin pienissäkin ja yhteistyö jatkuu edelleen

google

Erittäin hyvä palvelu, työtiimi ammattilaisia. Hyvä kokemus. Tarjoustakin työstettiin tarpeisiin sopivaksi.

google

Teen töitä rakennusalalla projektin johtajana, mutta nyt oli kysymyksenä yksityinen pieni omakotitalon kattopellitystyö. Uudenmaan peltityöltä sain heti tarjouksen työstä ja työ hoidettiin ripeästi ja ammattitaidolla. Hinta ja laatu olivat kohdallaan.

Markku 27.11.2023
google

Vapaa-ajan asunnon peltikaton uusiminen peristeisellä saumauksella onnistui oikein hyvin ja keskustelut toteutuksesta olivat helppoja ja hyödyllisiä

google

Rintamamiestalomme katto antoi merkkejä siitä, että ammatti-ihmisille olisi tarvetta. Uudenmaan Peltityö vastaasi erittäin nopeasti kyselyyn, tuli samana päivänä paikan päälle ja kartoitti korjattavat kohteet katolta.Asentajat olivat pelipaikalla seuraavana aamuna kello kahdeksan, joka oli täysin odotukset ylittävä aikataulu.Kaikki korjausta ja parannusta tarvitsevat kohteet korjattiin todella ammattimaisesti ja pieteetillä. Asentajat pitivät myös minut selkeästi ajan tasalla siitä, mitä katolla tehtiin. Homma ylitti myös odotukset kun peltitöiden lisäksi asentajat korjasivat myös kosteutta saaneet puuosat ja maalasivat ne vielä lopuksi talomaalilla.Kaiken kaikkiaan täydellistä palvelua hyvin selkästi viestittynä.

google

Uudenmaan Peltityö Oy toteutti meidän talomme kattoremontin Keravalla, keväällä 2022. Kattoremontti oli muutakin, kuin vain pelkän katteen vaihto. Rakensimme talomme päätyyn autokatoksen ja koko vesikaton muoto muuttui verraten alkuperäiseen. Olemme koko hankkeen toteutukseen aivan suunnittelun ja toteutusvaiheen osalta erittäin tyytyväisiä. Olemme suositelleet ja suosittelemme ehdottomasti Uudenmaan Peltityö Oytä vastaaviin hankkeisiin. Kaiken heidän työnsä laatu on ollut aivan 1-luokkaa. Mistään ei koko hankkeen aikana tingitty tippaakaan ja kaikki asennukset suoritettiin aivan viimeisintä ruuvia ja mutteria mukaan lukien paikoilleen. Hankkeemme toteutuksen nopeus myöskin oli aivan erinomaista luokkaa ja kaikki työntekijät olivat kohteliaita meitä kohtaan. Suosittelemme ERITTÄIN lämpimästi kaikille.

google

Rintamamiestalon vesikatto uusittiin kokonaan. Myös sadevesikourut, rännit sekä piipun pellit uusittiin. Työt sujuivat erittäin nopeasti ja jälki on erinomaista. Kommunikointi oli hyvää ja yrityksen kanssa asiointi oli vaivatonta.

Atte Alho 19.6.2023
google

Peltikattomme uusiminen sujui yli odotusten. Työ tehtiin sovitussa ajassa. Työn jälki siisti, ammattitaitoiset ahkerat työtekijät. Kaikki tehtiin mitä oli sovittu. Suositettelemme lämpimästi.

Yrsa Stig 14.6.2023
google

Ihana firma ja paras työlaadu.

google

Piipun pellitys, takan eduspelti ja tippapellit toimitettiin nopeasti ja tultiin vielä asentamaan lauantaina.

google

Kattopeltien vaihto ja vesikourut+rännit, siistiä työtä, ammattiporukka meidän työmaalla. Voin suositella.

google

Paras kattofirma uudeellamaala. Yli 30 v kokemusta👍

google

Hyvät kokemukset laajahkosta omakotitalon konesaumapeltikaton uusinnasta kesällä 2021. Työ oli ammattimaista ja työjälki kaikinpuolin siisti.

Kokeneen kattopeltisepän ammattitaidolla

Uudenmaan Peltityö on kattoremontteihin erikoistunut peltisepänliike ja peltikattojen asiantuntija, joka on palvellut jo vuodesta 1987.

Toimitamme paikoilleen asennettuna korkealaatuiset kotimaiset peltisepäntuotteet, jotka valmistamme omalla verstaallamme Keravalla. Toteutamme kaikenlaiset peltityöt rautaisella ammattitaidolla rakennusprojektisi koosta riippumatta, niin saneeraus- kuin uudiskohteillekin.

Teräspelti on pitkäikäinen ja monipuolinen materiaali. Se on työstettävissä erilaisiin muotoihin ja sopii monenlaisiin käyttötarkoituksiin, kuten ikkunapellityksiin, kynnyksiin ja muihin listoituksiin, piippuihin, kattoläpivienteihin ja muun muassa julkisivun verhoiluksi.

Piipun pellitykset asennettuna

Piipun pellitys estää piipun harkkojen rappeutumisen ja mahdolliset vesivuotovahingot. Piipun pellitys on kätevintä toteuttaa kattoremontin yhteydessä, mutta mikään ei estä piipun pellityksien uusimista jälkikäteen tarvittaessa.

Piipun juuripellitys on välttämätön, sillä sen avulla tiivistetään piipun ja katon liitoskohdat. Piipunpellityksen valmistaminen ja asennus vaatii aina peltisepän ammattitaidon, koska piiput ovat erilaisia ja eri mallisia, joten osat täytyy tehdä mittatilaustyönä.

Kattopiiput viimeistellään piipun sadehatulla, joka suojaa hormin sisäpintoja ja pitää sen kuivana. Tämä antaa piipulle lisää käyttöikää.

Myös RST-, alumiini ja kuparituotteet

Valmistamme laadukkaista kotimaisista materiaaleista kohteesi mittojen mukaan räätälöidyt ratkaisut. Sinkittyjen ja valmiiksi pinnoitettujen peltitarvikkeiden lisäksi työstämme myös esimerkiksi kynnyspeltejä ja kulmalistoja ja muita RST-, alumiini-, ja kuparituotteita.

Meiltä saat muun muassa:

  • Ikkunapellit (myös kuparisena)
  • Ovien ja ikkunoiden kiertolistat
  • Ovikynnykset (alumiini, RST, pelti)
  • Katkolistat
  • Muurin ja aidan päällispellit
  • Potkupellit (RST)
  • Kattopeltilistat (mm. päätyräystäs-, alaräystäs-, harjalistat)
  • Piipun pellit, juuripellit ja sadehatut
  • Autotallin kynnykset (alumiini, vahva turkkilevy)
  • Peltikotelot
  • Julkisivupellitykset

Ota askel kohti huoletonta kattoremonttia

Täytä alla oleva lomake, ja asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan kattoremontin juuri sinun tarpeisiisi.

Peltisepänliike, joka toteuttaa huippuluokan peltityöt.

Peltisepänverstaan kanttauspalvelu

Verstaamme sijaitsee Keravalla, jossa valmistamme tuotteet tuotantokoneistolla ja peltisepän erikoistyökaluja hyödyntäen.

Kanttauspalvelun kautta saat tilattua tuotteet kohteellesi vaivattomasti ja ripeällä aikataululla.

Mittaus-, toimitus- ja asennuspalvelu

Peltisepänliikkeemme on vuodesta 1987 alkaen toteuttanut monimuotoisia rakennuksen pellitystöitä yksityisille kotitalouksille, yrityksille, taloyhtiöille, ammattirakentajille ja kunnille. Asennustöille myönnämme aina työtakuun.

Mikäli et ole varma tuotteen yksityiskohtaisista mitoista, tarjoamme vaivattoman ratkaisun kohteesi mittaustyöpalvelulla, jonka jälkeen peltisepänverstaallamme tuotteet valmistetaan kohteen vaatimukset huomioiden.

Ota yhteys asiantuntijaan

Voit jättää meille myös soittopyynnön, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian!

Tarvitsetko osaavan peltisepän apua?

Ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan kuinka voimme auttaa!

Soittopyyntö + sposti (korkea lomake)